RokkaComments Off on MYTHIC HFC 2/13 – Iron Reaver
Assault clearattiin alta pois ja käytiin kiinni seuraavaan päänähkaan. Ottihan se muutaman pullin, että saatiin homma luistamaan, mutta onneksi saatiin se kuuluisa Illan viimeinen.
Mekaniikoiltaan yksinkertainen, mutta numeroiltaan, etenkin hiiluille, varsin brutaali Vectis kaatui suhteellisen vaivattomasti toisena progeiltana. Puolet raidista clearattu ja vielä on hyvin aikaa tappaa muutama pomo ennen uutta raidia, hyvä me! Seuraavana Fetid Devourer, joka on ilmeisesti vielä tiukempi matikkataistelu.
Saatiin kun saatiinkin tämäkin kaadettua ja vielä perus “5 pelaajaa hengissä” -tyyppisesti. Progea tuli hiljalleen lähes koko ajan, mutta viimeisen silauksen teki Brandien parempi sijoittuminen Overlordille. Jatketaan tästä Painsmithin hautaan hyvillä mielin. Puoliväli saavutettu!
Tähän mennessä ehdottomasti helpoin mythic pomo tässä tierissä. Joutuuhan tuossa ravaamaan ympäri ämpäri, mutta hyvin anteeksiantavat mekaniikat, joita pystyy vielä juustoamaan monella eri tavalla. Seuraavana progetaan heroicista Sylvanasta, jonka jälkeen Remnant of Ner’zhul mythicillä.