Kaatuihan se, eikä siihen loppupeleissä kovin kauaa mennyt. Antoran High Command oli selkeästi vaikeampi kuin kaksi edellistä pomoa ja miellyttävin hiilata ainakin. Mekaniikkoja ja väistettävää on myös jonkin verran: miinat aiheuttivat meillekin aluksi vähän vaikeuksia, mutta niistä tulleen damagen määrä laski dramaattisesti pullien edetessä. Allekirjoittanut ei ollut omaan suoritukseensa kovin tyytyväinen tällä kertaa, mutta onneksi saatiin sitä loottia lopulta. Ensimmäiset mythic tierit jakoon, pää pystyyn ja kohti uusia seikkailuja.
Related Articles
Mythic Ny’alotha, The Waking City 7/12 – Vexiona
Näin ne lohikäärmeet kaatuu. Loistavaa progea tehtiin tähänkin pomoon ja taisi vaan 59 wipeä tulla. Kunhan P3 transition saa hallitusti tehtyä ilman adeja, niin siitä saatu depsimäärä heron kanssa tekee lopputappelusta aika kakunpalan. Seuraavana lukuisia lonkeroita ja silmiä Drest’agathin muodossa.
Throne of Thunder – Heroic Progress 1/12
Jin’Rokh the Breaker kaatui komeasti resetin aloitusraidilla. Muutaman testipullin jälkeen bossi kaatui hieman vahingossa, kun pari sankaria eivät halunneet ottaa repair costia wipestä ja taputtelivat trollin mattoon… Tähän voisi lurauttaa vaikka pienen voiton laulun… “Trololo lol lo lo lol lo lo loooo…”
Mythic Emerald Nightmare – 4/7
Dispell all the things! Ei loppujenlopuksi kovin vaikea: kunhan saatiin tauntit ja dispellit kuntoon. En kyllä itse osaa hiilata tätä, koska damagea voi tulla joko vähän tai ihan liikaa, eikä siitä saa aina ajoissa kiinni. Nooh, seuraavaksi Il’gynoth.